Eva Tawasoli

Kunniaväkivalta mykistää uhrin ja suojelijan

Omakohtainen kertomukseni kunniaväkivallasta päätyi perjantaina Ilta-Sanomien pääuutiseksi ja aihetta ruodittiin muuallakin useamman lehtiartikkelin armadan voimin. Muutamassa tunnissa juttua oli sosiaalisessa mediassa jakanut tuhannet ihmiset ja reaktioita oli tullut kymmeniltä tuhansilta ihmisiltä. Minulle osoitettu kommentointi oli lähes sata prosenttisesti positiivista ja rohkaisevaa. Olen tästä kiitollinen, sillä jutun laatiminen ei todellakaan ollut helppoa.

Kunniaväkivallan (käytän vakiintuneita käsitettä ”kunniaväkivalta” ja ”kunniakulttuuri”, vaikka ne eivät kuvastakaan tekojen häpeällisyyttä) suurin ongelma on siinä, että pelko mykistää sekä väkivallan uhrin että ne, joiden tulisi uhreja suojella. Tämä pätee myös omalla kohdallani eikä tarinani valitettavasti ole varmastikaan ainutlaatuinen - valitettavasti. Juttua laatiessa jouduin käymään läpi saman prosessin kuin joutuessani kunniaväkivallan uhriksi.  Mikä olisi väkivaltaan liittymättömän lähipiirini suhtautuminen asiaan? Minkälaiseen vastareaktion uhkaan julkituloni saattaisi johtaa? Entä miten viranomaiset tai media suhtautuisi kertomukseeni? Ikävä kyllä nämä huolet eivät ole tuulesta temmattuja.

Teini-ikäisenä, vasta Suomeen muuttaneena kynnys vaatia lain turvaamia oikeuksiani oli liian korkea ja epäilin, että tilanteeni ei parantuisi yhtään. Pelkäsin yhteisöni hylkäävän minut ja jääväni aivan yksin. Tässä piileekin ongelmallinen dilemma, joka liittyy useaan maahanmuuttajayhteisöön ja yhteisöistä kantaväestöön integroitumiseen; kantaväestön tavat ja normiston omaksunut joutuu liian helposti kahden tulen väliin. Oma yhteisö hyljeksii länsimaiseksi koettujen tapojen ja käytöksen vuoksi ja kantaväestö alkuperän vuoksi.

Olin tapahtumien aikana myös hyvin nuori enkä ymmärtänyt kokemani väkivallan laajempaa yhteiskunnallista problematiikkaa vielä tuolloin. On hyvä huomioida, että kunniaväkivallan harjoittaminen saattaa alkaa jo hyvin nuorena – jopa lapsena – mikä tuo osaltaan lisähaasteita. Nuori kunniaväkivallan uhri ei välttämättä ymmärrä edes olevansa uhri. Pahimmassa tapauksessa tämä mahdollistaa väkivallan jatkumisen myös aikuisiällä eikä väkivalta välttämättä tule koskaan ilmi.

Järjestötoiminnassa ja politiikassa aloin kiinnittämään asiaan laajemmin huomiota yhteiskunnallisesta näkökulmasta, ja naisten oikeudet – kunniaväkivaltaan liittyvät oikeudet mukaan luettuna – ovat merkittävä syy poliittiselle aktiivisuudelleni. Valitettavasti sain huomata teininä heränneet epäilykset ja huoleni kunniaväkivaltaa koskevan julkitulemisen osalta valideiksi. Olen esimerkiksi käynyt keskustelua asiasta median kanssa aiemminkin. Sanomisiini ei ole täysin uskottu ja vahvistusta kertomuksilleni on haluttu hakea esimerkiksi imaameilta. Minun on hankala ymmärtää, miten ilmeisesti puolueettomaksi koettu asiantuntijalausunto halutaan henkilöiltä, jotka kokemukseni mukaan mahdollistavat ja ilmentävät kunniakulttuurin olemassaolon. Vastaavia kyseenalaistuksia ilmeni myös lehtiartikkeleiden julkaisun yhteydessä, vaikka lienee täysin selvää, että kertomukseni kunniaväkivallasta on parhaimmillaan korkeintaan pintaraapaisu kaikesta siitä, mitä vähemmistöyhteisöjen sisällä pahimmillaan tapahtuu.

Median lisäksi asiaan ei ole halunnut tai osannut puuttua myöskään päättäjät tai viranomaiset. Vaikka kunniakulttuurin olemassaoloa ei Suomessa ole tutkittu tai tilastoitu oikeastaan ollenkaan, on Ihmisoikeusliitto todennut (lue myös koko selvitys täällä), että viranomaisten vaikenemista selittää osaamattomuuden lisäksi osakseen rasistiksi leimautumisen pelko. Tämä on kestämätöntä, sillä lähipiirin turvaverkon puuttuessa viranomaiset ja päättäjät ovat juuri ne tahot, joiden ensisijaisesti tulisi suojella kunniaväkivallan uhreja sekä ennaltaehkäistä kunniaväkivaltaan liittyviä ongelmia. Vaikeneminen puolestaan mahdollistaa ilmiön olemassaolon ja voimistumisen.

Kunniaväkivallan ja mykistymisen noidankehä on kestämätön. Jos päättäjät eivät uskalla asiaan tarttua, nostaa se uhrin kynnystä tuoda väkivaltatapahtumia ilmi. Uhrin mykistyminen puolestaan vaikeuttaa ilmiön tunnistamista viranomaisten puolelta, mikä edelleen heikentää uhrin oikeusturvaa. Tämä ilmiö ei valitettavasti rajoitu vain kunniaväkivaltaan vaan sen tilalle voi asettaa minkä tahansa vaietun vähemmistöihin – ja yleensä vähemmistöjen naisiin - liittyvän ongelman kuten pakkoavioliitot ja muun ihmiskaupan tai vapaudenriiston tunnusmerkit täyttävän toiminnan.  

Etenkin sosiaalisessa mediassa kunniaväkivalta halutaan usein leimata kategorisesti vain muslimiyhteisöä koskettavaksi ongelmaksi tai vaihtoehtoisesti rinnastaa se muuhun lähisuhdeväkivaltaan. Olisi täysin vastuutonta vähätellä islaminuskon vaikutusta kunniakulttuuriin eikä minulle ole ongelma tätä yhteyttä myöntää. On kuitenkin myös vastuutonta ympyröidä kunniakulttuuri vain muslimiyhteisön ongelmaksi. Tekemällä näin käännämme selän muissa miehen valtaa korostavissa yhteisöissä kunniaväkivallan uhreiksi joutuneille. Minun kompetenssini ulottuu taustani vuoksi vain muslimiyhteisöön kiinteästi liittyvän kunniakulttuurin taustoittamiseen ja analysointiin. On myös erittäin tärkeää erottaa kunniaväkivalta ilmiönä perinteisestä lähisuhdeväkivallasta, jotta esimerkiksi viranomaiset osaavat puuttua ilmiöön sen kohdatessaan ja toimia oikein.

Vaikka lehtiartikkelit otsikoinnin osalta kulminoituivatkin valintaani luopua huivista, oli huivin poisottaminen vain osa tapahtumaketjua, joka kohdallani johti väkivallan uhriksi joutumiseksi. Kunniaväkivallan päämääränä on säilyttää naisen kunnia (yleensä) yhteisön miesten tähden. Mikä tahansa asia, joka voidaan katsoa naisen kunniattomuuden aiheuttamaksi, yhteisön miesten arvokkuutta laskevaksi seikaksi, saattaa johtaa kunniaväkivaltaan. Näihin lukeutuu esimerkiksi muuten paljastavaksi koettu pukeutuminen - kuten olkavarret paljastava toppi, seurustelu yhteisön ulkopuolisen miehen kanssa tai vaikka yökerhossa käynti. Vaikka kunniakulttuurissa leimallista on se, että kunnian vaaliminen on useimmiten naisen tehtävä, tulee myös huomata, että esimerkiksi miehen homoseksuaalisuus tai uskonnon hylkääminen johtaa vastaaviin kunnianpalautukseen tähtääviin väkivaltatoimenpiteisiin. Tämän vuoksi keskustelua muslimiyhteisön kunniaväkivallasta ei tule typistää naisten huivin käytön lailliseen asemaan. Uskon, ettei huivin totaalikielto tässä asiassa edistä ratkaisua ongelmiin – päinvastoin ongelmia aiheutuisi todennäköisesti muualle. Ylipäätään mielestäni huivikielto on lähinnä samankaltainen autoritäärinen pakkokeino kuin lähtömaani huivipakko.

Toivon, että ulostuloni toimisi keskustelunavauksena laajemmalle keskustelulle vähemmistöihin ja vähemmistöuskontoihin kiinteästi liittyvistä ongelmista, sillä ongelmia on kunniaväkivaltaa laajemminkin. Keskusteluilmapiiri on Suomessa myrkyllinen, kun kyse on maahanmuutosta ja etenkin muslimienemmistöisistä yhteiskunnista saapuvista ihmisistä. Keskustelukenttä on ääripäiden hallussa, mikä osaltaan edesauttaa myös negatiivisten ilmiöiden elinvoimaisuutta. Ilahtuneena olen seurannut, miten ihmiset esimerkiksi puoluekantaan katsomatta tuomitsevat kunniaväkivaltaan liittyvät teot ja ovat valmiina toimenpiteisiin ongelmien kukistamiseksi eikä keskustelu artikkeleiden tiimoilta muuttunut liioin muukalaisvihamielisyydeksi tai ongelmien vähättelyksi. Toiveikkaana uskon, että tältä näyttävät ensimerkit maltilliseen ja rationaaliseen keskusteluun tulenaroista aiheista, ja että tulenarkuus poistuisi vähitellen. Oli myös erinomaista lukea, että asiaa on toimenpidetasolla jo päättäjäelimissä puitu – tästä olisi hyvä jatkaa esimerkiksi osana hallitusneuvotteluiden agendaa. Toivon myös hartaasti, että kirjoitukseni tavoittaa vastaavien tilanteiden kanssa kamppailevia ihmisiä ja tarjoaa heille eväitä avun ja oikeuden hakemiseen.

Hyvää äitienpäivää kaikille!

PS. Kertomukseni ei ollut tarkoitus kohdistetun yksilöidysti kritisoida Nasima Razmyaria. Haastatteluja laadittiin ajankohtana, jolloin Haagan kunniamurhamotiiviin perustuva puukotus oli julkisuudessa ja Razmyariin henkilöityi keskustelu kunniaväkivaltaongelmien ymmärryksen heikosta tilanteesta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset