Eva Tawasoli

Kunniaton väkivalta ei kuulu yhteiskuntaamme

Helsingin Sanomat julkaisivat sunnuntaina 11.8.2019 erinomaisen, laajasti taustoitetun Paavo Teittisen ja Maria Mantereen laatiman artikkelin maahanmuuttajanaisten ja -seksuaalivähemmistöjen edustajien kokemasta kunniakulttuurista. (Artikkelin voi lukea tästä https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006199735.html - artikkeli maksumuurin takana).

Suomessa liian moni maahanmuuttajanainen kulkee läpi sorron, väkivallan ja turvakodin tullaakseen osaksi yhteiskuntaa. Mediahiljaisuus ilmiön ympäriltä on kuitenkin pikkuhiljaa rikkoutumassa. Viimein olisi myös päättäjätasolla aika ryhtyä tekemään maahanmuuttajanaisten tietä tasa-arvoisemmaksi.

Ensimmäiseksi toivon, että myös päättäjät ottavat rohkeasti kantaa tähän vakavaan ja ongelmalliseen ilmiöön. Kunniaton väkivalta on kitkettävä pois meidän yhteiskunnastamme! Kuten jutussa mainitsen valtaväestöön kuuluvat ovat systemaattisesti vältelleet kunniakulttuuri-ilmiöstä puhumista.

Meillä on valloilla hiljaisesti hyväksytty myytti, jossa vähemmistöyhteisöjen ongelmista puhuminen on automaattisesti rasistista tai siitä puhuminen yksinoikeutetusti kuuluu vain äärioikeistolaisiksi leimatuille ryhmille. Olen jopa poliitikoilta kuullut, että ”etuoikeutettu, valkoinen, hetero ei ole oikea henkilö puhumaan maahanmuuttajanaisten puolesta”. Vähemmistöryhmien edustajille on tietysti pyrittävä antamaan tilaa tuodakseen omat näkökulmansa esille, mutta päättäjillä on velvollisuus huomioida kaikkia sektioita ja puolustaa eri sektioihin kuuluvien kansalaisten ihmisarvoa.

Todellisuudessa vaikenemisella päättäjät kuitenkin tekevät vain karhunpalveluksen vähemmistöyhteisölle ja antavat viestin siitä, että ”olette omillanne, me huolehdimme vain valtaväestön ongelmista”. Valtaosa päättäjistä toki haluaa puolustaa ihmisoikeusia, mutta minun silmissäni tilanne vaikuttaa siltä, että puolustettavaksi valikoituvat ne aiheet, joita on turvallista ja helppoa puolustaa.

Apulaispormestari Nasima Razmyar on varoittanut, että puhumattomuus ja ongelmiin puuttumattomuus edistävät rinnakkaisyhteiskuntien muodostamista.

Valitettavasti Nasima on oikeassa ja rinnakkaisyhteiskuntia on jo muodostunut.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

23Suosittele

23 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (38 kommenttia)

Käyttäjän LassiLappalainen kuva
Lassi Lappalainen

Monet Suomeen 90-luvulla saapuneet somalit ovat vuosien saatossa päässeet / joutuneet julkisuuteen. Poikkeuksetta he ovat valittaneet suomalaisen yhteiskunnan yhteisöllisyyden puutetta ja kehuneet somaliyhteisön yhteisöllisyyttä.

Artikkelin luettuani tuntuu lievästi sanottuna liioitellulta kaivata tuon kaltaista yhteisöllisyyttä

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Kysymyksessä on sekä islamilaiseen että keskiaikaiseen heimokulttuuriin sidoksissa oleva miesten yhteisöllisyys.

Naisten yhteisöllisyyttä toteutetaan neljän seinän sisällä.

"etuoikeutettu, valkoinen, hetero ei ole oikea henkilö puhumaan maahanmuuttajanaisten puolesta."

Etuoikeutettu, valkoinen, hetero pelkää niin paljon syyllistyvänsä rasismiin, ettei laita tikkua ristiin havaitessaan maahanmuuttajiin liittyviä ongelmia.

Hän ei uskalla puhua ongelmista edes niiden oikeilla nimillä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Eräs esimiesasemassa oleva henkilö, joka haastattelee ja valitsee henkilöitä työpaikalleen harjoitteluun ja työhön, kertoi, että aktiivimallilla on ollut suuri, positiivinen vaikutus. Hänen mukaansa monet pääsevät nyt neljän seinän sisältä työelämään ja kartuttamaan kokemusta. Monet heräävät huomaamaan, että pärjäävät, osaavat, tuottavat ja saavat itselleen lisäarvoa.

Kyseinen henkilö pelkää, että nykyhallitus luopuu aktiivimallista eikä tuo tilalle mitään muita maahanmuuttajanaisten asemaa parantavia keinoja.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

...hiljaisesti hyväksytyn vaikenemisen "myytin" aiheuttaa kulttuurirelativismi ja siitä johtuva poliittinen korrektius...joka aiheuttaa eräänlaista väestöneristämistä.

On aika erikoista, jos näiden naisten vaatimus yhtäläisistä perusoikeuksista vapauteen vaietaan kuoliaaksi länsimaisten poliittisten toimijoiden keskuudessa.

Käyttäjän eerojalkanen kuva
Mari Yritys

Oikein hyvä artikkeli. Tsemppiä teille kaikille nuorille naisille, jotka taistelette epäoikeudenmukaisuutta ja jopa väkivaltaa vastaan. Yhteisön paine vaikuttaa olevan musertava.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Artikkelissa oli kaksi kohtaa, jotka itseäni jäivät kovasti mietityttämään.

"Hawan mukaan hänen vanhempansa olivat eläneet Somaliassa paljon vapaamielisemmin. Siellä hänen äitinsä tai tätinsä eivät esimerkiksi käyttäneet huivia. Suomessa vanhemmat takertuivat uskonnosta ja kulttuurista kumpuaviin käytäntöihin."

On vaikea ymmärtää näin länsimaisena, miksi Somaliasta tulleet "taantuvat" lähtötilanteesta tultuaan Suomeen?

Toinen havahduttava asia oli poikien asema: vaikka tyttöjen tilanne on äärettömän tukala, on myös perheiden poikalasten asema hirvittävä.
"Myös poikiin voi kohdistua valvontaa ja painostusta. Heidän odotetaan ehkä vahtivan siskojensa käytöstä.

Rikosuhripäivystyksen erityisasiantuntija Saara Pihlaja tietää tapauksia, joissa poika on joutunut suvun vihan kohteeksi, koska ei ole suostunut ”palauttamaan perheen kunniaa” pahoinpitelemällä siskoaan.

---

”Kunniakontrolli voi johtaa siihen, ettei kukaan perheenjäsen ole aidosti vapaa tekemään valintoja”, Satu Lidman sanoo."

Väkivaltaperinteen jatkumisen varmistaminen poikia muokkaamalla on tuskallista ja yksinkertaisesti väärin. Poikia pakotetaan asemaan, johon eivät edes haluaisi ryhtyä.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

"On vaikea ymmärtää näin länsimaisena, miksi Somaliasta tulleet "taantuvat" lähtötilanteesta tultuaan Suomeen?"

Tähän on yksinkertainen selitys: Vieraassa ympäristössä ihmisillä on taipumus ahdistua siitä, että heidän kulttuuriaan uhataan. Tästä seuraa voimakas kulttuuripiirteiden säilyttämisvimma. Tämä ilmenee esimerkiksi romanikulttuurissa, jossa oman kulttuurin puolustaminen on ollut vallalla jo vuosisatoja Suomessa.

Mitä valtakulttuuri voisi sitten asialle tehdä? Mielestäni ainakin tämän:

- Vakuuttaa, että kulttuurin peruspilarit eivät ole uhassa. Rasistinen älämölö vaikeuttaa olennaisesti tätä vakuuttelua.
- Pyrkiä sopimaan kulttuurin keskushenkilöiden kanssa, mitkä tavat voidaan hyväksyä Suomessa ja mitkä eivät. Tämä tieto leviää kulttuurin sisällä tehokkaasti, jos johtohenkilöt sitä levittävät.
- Tuoda nämä reunaehdot esille ja rohkaista niistä puhumiseen kouluterveydenhuollossa, neuvoloissa ja vastaavissa paikoissa, joissa yhteisön ihmisiä tavataan.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

"- Pyrkiä sopimaan kulttuurin keskushenkilöiden kanssa, mitkä tavat voidaan hyväksyä Suomessa ja mitkä eivät. Tämä tieto leviää kulttuurin sisällä tehokkaasti, jos johtohenkilöt sitä levittävät."

Onko asian oltava välttämättä näin? Kysymysmerkin se ainakin minussa aiheuttaa. Kulttuuriantropologit kenttätyössään oli/on ohjeistettu käyttämään informanttinaan heimon päälikköä, joka yleensä oli mieshenkilö. Käytäntöä arvosteltiin näkökulman androsentrisyyden vuoksi.

Eikö näkökulmaa tulisi laajentaa moniäänisemmäksi, enemmän maailman uusia olosuhteita vastaavasti.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen Vastaus kommenttiin #12

Enpä tainnut sanoa, että tuo informaatiolinja olisi ainoa, kolmannessa ranskalaisessa viirussa viittasin muihin, joissa keskeisiä toimijoita ovat myös naiset.

Totta on, että monessa kulttuurissa rakenne on patriarkaalinen ja esteet ei-toivottavien menettelyjen poistamiselle palautuvat siihen. Toisaalta juuri siksi se, että keskeinen vaikuttaja kertoo, että tämä patriarkaalinen toimintatapa ei olekaan ok täällä, on tehokkain keino viedä viesti perille myös yhteisön miesjäsenille, jotka ovat keskeisiä ei-toivotun kulttuurillisen tavan toimijoita.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri Vastaus kommenttiin #13

Avointa keskustelua varsinaisesta ongelmasta tarvitaan ja avointa keskustelua kaipaa myös blogin kirjoittaja Eva Tawasoli.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen Vastaus kommenttiin #14

Toki. Hän osoittaa myös rohkeutta yrittää sitä tilanteessa, jossa on suuri riski saada aikaan jotain ihan muuta kuin järkeviin ja rakentaviin ratkaisuihin tähtääviä avauksia.

Itse pohdin, mitä tällainen tavallinen kantasuomalainen voisi asialle tehdä. Ehkä se on rohkaisua keskustella asioista avoimesti ja aika ajoin miettimällä omia rasistisia ja rasisismikammoisia pidäkkeitä tuossa keskustelussa. Edelleen se voi olla sitä, että kannustaa etnisten ryhmien edustajat kertomaan itse ongelmista omasta näkökulmastaan ja kuunnella heidän käsityksiään siitä, miten asiat pitäisi ratkaista. Tässä pitää tietysti olla tarkkana sen suhteen, kuunteleeko ei-toivotun tavan kannattajaa vai siitä irti pyristelevää.

Kaikki tämä on tärkeää kaikille meille, mutta erityisesti kuvaamani asenne on olennainen ryhmien kanssa suoraan toimiville. Se, mitä itse voisin tehdä, on levittää tietoa siitä, miten asioissa on onnistuttu etenemään. Pelkkä epäkohtien kauhistelu sosiaalisessa mediassa kantasuomalaisten taholta ei takuuvarmasti edistä asiaa, koska se sellaisena sekoittuu puhtaaseen rasistiseen muunneltujen totuuksien maailmaan, jota tietyt median lohkot ovat jo ennestään pullollaan.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu Vastaus kommenttiin #13

Naiset ovat varmasti avainasemassa. Lähteminen mukaan työelämään on yksi keskeinen tekijä. Miehetkin kannataa huomioida. Uskokoppneet ovat tässä ongelmallisin ryhmä, sillä islam periaatteesa kehottaa olemaan omaksumatta vääräuskoisten tapoja.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

> On vaikea ymmärtää näin länsimaisena, miksi Somaliasta tulleet "taantuvat" lähtötilanteesta tultuaan Suomeen?

On varmaankin lukuisia syitä. Kommentoin muutamia.

- Radikaali islam on ollut varsin vahva trendi Euroopassa ja sen lähialueilla viime vuosina. Vaikka Somaliassakin on ollut levotonta, ja radikaalejakin liikkeitä, voi olettaa, että siellä perinteiset vakiintuneet toimintatavat ovat olleet vallalla (= päivittäisiin asioihin keskittyvä pienyhteisö). Voi ajatella niinkin, että siellä radikaalit ovat olleet varmasti pahastikin häiriöksi, ja valtaosa kansasta on siksi korostanut maltillisempaa islamia.

- Radikaali islam on voinut saada lisää virtaa Euroopassa siksi, että rikkaat öljymaat ovat tukeneet sitä. Myös maahantulijoiden (muiden kuin somalien) mukana oppi on voinut radikalisoitua, ja aatteet levitä maahanmuuttajien keskuudessa. En tiedä kuinka radikaaleja Suomessa toimivat uskonoppineet ja moskeijat ovat, ja paljonko ihmiset ovat siirtyneet normielämästä uskonnollispainotteiseen elämään. Somaleiden kohdalla pitää myös kysyä, seuraavatko he perinteisiä somalitaustaisia uskonoppineita, vai onko tapahtunut jokin muutos.

- Voi epäillä, että vähemmistöasemaan joutuminen lisää uskonnon painoarvoa. Mutta toisaalta suomen perinteinen muslimivähemmistö on ollut kovin "suomalainen". Olisi siis mahdolisuus myös olla maltillinen. Usein myös aiempaa parempaan taloudelliseen asemaan pääsy ruokkii maltillisuutta. Ehkä siirtyminen uuteen ja outoon maahan tuo aina jotain muutosta johonkin suuntaan. Ehkä kyse on osin myös samasta kulttuurin polarisaatiosta (= vihollisten etsinnästä, toisten syyttelystä), joka meitä riivaa muutenkin. Myös kielitaidottomuus voi eristää, mutta tämä koskee vain aikuisina maahan tulleita.

- Uskontoon liittymättömien perinnetapojen olettaisi pysyvän Suomessa ennallaan (tai hieman taantuvan), joten radikalisoitumisessa on todennäköisesti enemmän kyse uskonnosta kuin perinteistä. Jos hakeuduttaisiin perinteiden piiriin, niitä tuskin liioteltaisiin, vaan vain korostettaisiin.

- Jos asiaa tarkastelee Suomen islamilaisen yhteisön näköulmasta kokonaisuutena, voi olettaa, että väkimäärän kasvu on ollut omiaan lisäämään uskonnollisuuden korostusta. Aiemmin muslimivähemmistö oli niin pieni, että se ei juurikaan näkynyt katukuvassa, ja jokainen muslimi joutui toimimaan osana suomalaista yhteiskuntaa. Nyt muslimit voivat elää enemmän omassa yhteisössään, eristäytyneenä, ilman juurikaan yhteyksiä kantasuomalaisiin. Tämä "jengiytyminen" voi altistaa radikalisoitumisellekin.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

" toisaalta suomen perinteinen muslimivähemmistö on ollut kovin "suomalainen". "

Tataariväestöllä oli jo pitkänä perinteenä olla vähemmistö monikulttuurisessa ympäristössä - osa suorastaan suomensukuisten kansojen naapureina - ja he hakeutuivat aluksi varsin kansainvälisille alueille Viipuriin, Terijoelle ja Helsinkiin. Tämä kaikki auttoi kovasti heidän kotoutumistaan.

Toisaalta noina aikoina ei ollut olemassa perussuomalaisten lietsomaa maahanmuuttajavihamielisyyttä ;-)

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Jyrki Kankaanpää Vastaus kommenttiin #19

Just. Somalit tuli Suomeen kauan ennenkuin persuilla oli Suomessa mitään merkitystä, mutta silti kotoutuminen oli kaikilla mittareilla surkeaa. Vähän ennen somaleja tuli vietnamilaisia, jotka kotoutuivat suhteellisen hyvin.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

"On vaikea ymmärtää näin länsimaisena, miksi Somaliasta tulleet "taantuvat" lähtötilanteesta tultuaan Suomeen?".
Noin se vaan näyttää olevan ainakin maksumuurin takana olevassa Hesarin artikkelissa "Kurissa kasvaneet" sunnuntaina 11.8.2019 sivulla B1. Tietenkin maksumuurin takana, ettei vaan kukaan levittäisi sanomaa.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

"On vaikea ymmärtää näin länsimaisena, miksi Somaliasta tulleet "taantuvat" lähtötilanteesta tultuaan Suomeen?"

1. Maahanmuuttajat tulevat tyystin erilaiseen kulttuuriin --> pelko
2. Tulijat asettuvat asumaan Suomeen samaan paikkaan --> yhteisön kontrolli vahvaa
3. Varsinkin miehet näissä kulttuureissa pelkäävät asemansa puolesta, koska he ovat tottuneet siihen, että nainen on alisteinen ja arvoltaan vähäisempi.

Tulijat eivät ehkä taannu, mutta lähtömaassa ihmiset ehkäpä kehittyvät, mutta Euroopassa asuvat pitävät kiinni vanhoista tavoistaan kynsin hampain. Näin toimitaan jottei jälkikasvu muutu arvoiltaan kantaväestön kaltaiseksi. Tavallaan siis uusi kulttuuriympäristö estää maahanmuuttajien kehityksen, jolloin myös esim. Eurooppa muuttuu hiljalleen nykyistä taantumuksellisemmaksi. Puhumattakaan maahanmuuttajatyttöjen ja -naisten kärsimyksistä. Myös pojat joutuvat jossain mielessä koville kun heiltä vaaditaan puuttumaan sisarten käytökseen.

Tämä on oma arvailuni, voin olla väärässäkin. Tawasoli ja muut maahanmuuttajanaiset ymmärtävät näitä asioita paremmin ja siksi heitä pitääkin kuunnella.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Olet varmaankin jäljillä. Itse mietin tuota kolmatta kohtaa kuitenkin siitä näkökohdasta, että miehetkin (pojat) ovat kasvatettuja ja ainakin osittain rooliinsa pakotettuja, kuten tuossa toisessa itseäni mietityttäneessä kohdin otin esille.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Arvostan bloggaajan otsikkoa, väkivallassa ei ole koskaan mitään kunniallista joten termistä kunniaväkivalta pitäisi mielestäni luopua sen antaman mielikuvan vuoksi.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvarila

Just näin. Mitään väkivaltaa ei pidä ihannoida tai hyväksyä.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Mitä vihreät ovat tehneet näiden yli 30 vuoden aikana somalien ongelmille joita ei tähän päivään ole saatu edes rahalla poistettua?Satoja tuhansia syydetty ja syydetään kaiken aikaa rouvakerholaisten ja näiden omien järjestöjen kitaan.Tuloksetta.

Miten vihreät luulevat poistavansa ongelmat suomesta ,kun eivät ole mitään saaneet aikaan vuosikymmenienkään jälkeen?Maassa on yli 100 000 SYRJÄYTETTYÄ poikaa ,nuorta miestä ja lapsia elää KÖYHYYDESSÄ koska hallituksen politiikka on karsinut lainmukaiset tukitoimet ja palvelut.Mitä vihreät ovat tehneet suomalaisten lasten kaltoinkohteluiden ja seksuaalisen hyväksikäytön lopettamiseksi sijais-ja huostalaitoksissa?!Mitä kaverinne RKP tai SDP,keskusta?Aivan,hiljaista on.

Sinne kelpaavat MYÖS pakolaisten lapset nykyään,tai oikeammin heitä TARVITAAN,jotta kerholaisten työpaikat on turvattu maahanmuuton ja huostabisneksen parissa,jotka kulkevat nekin käsi kädessä.SIINÄ syy ,mikseivät viranomaiset/sos-terveydenhoidon parissa puuhastelevat hoida lainmukaisia velvollisuuksiaan suomessa.Maassa jossa on KAIKILLE varhainen puuttuminen jo NEUVOLASTA ASTI,veronmaksajien rahoilla maksettu!
Se koskee MYÖS maahanmuuttajia ja heidän lapsiaan.

Maahanmuutossa on verovaroilla työllistetty nykyajan poliitikoita joista hyvä esimerkki Hra Husu joka oli YHTEISÖPEDAGOGI maahanmuuton parissa,palkittu toimittaja (syytä en tiedä)ja joka suureen ääneen huutaa kurkku suorana kuinka suomalaiset ovat rasisteja ynm.paskasakkia,vuodesta ,vuosikymmenestä toiseen.Mitä arvelet :millaista kuvaa suomesta ovat saaneet hänen asiakkaansa?

"Suomalainen mies on vaimonsa ja lastensa hakkaaja,nurkkiin kuseksija juoppo"Tässä sitä tasoa yhteisöpedagogin suusta joka työskenteli MAAHANMUUTOSSA.Hyvä SDP ja muut hallituksen edustajat.Vihreiden edustaja joka maaseudun suomalaisista teki arvojensa mukaan insestin harjoittajia ,vähämielisiä jne.

Mikä ongelma on siis todellisuudessa??Olisiko vika yksinkertaisesti siinä,että maahanmuuton parissa puuhastelevat EIVÄT edes tarvitse ONNISTUA somalien tai muidenkaan suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumisen kanssa,VAAN työpaikkojen lisääminen sinne on maahanmuuttoon tärkeämpää.Kun ensi-ja turvakodeissa on ulkomaalaistautsiaset naiset YLIedustettuina mikä onkaan hra Husun ja muiden hallituspuolueiden tarkoitus ,kun suomalaista perhettä ja miehiä,poikia ja jopa naisia nimitellään ja haukutaan median avustamana vuodesta toiseen.

Miksi suomalaiset maahanmuuton puuhastelijat,tuhatpäiset laumat ,rouvakerhot ja Veikkauksen rahat,yksityisten ja veronmaksajien rahojen lisäksi EIVÄT ole muuttaneet mitään ,yli 30 vuoteen.Muuten ihan vaan tiedoksi:suomalainen veronmaksaja ei ole mitään velkaa yhdellekkään "maahanmuttajalle",eikä VASTUUSSA näiden valtioiden POLITIIKASTA joista heitä tänne eu politiikan avustamana valuu koko ajan lisää ja vihreät ottaa ohi SDP :kin ohjelman,EIKÄ velvollinen niitä korjaamaankaan.Somaliassa on YK lastenoikeudet,ja SUOMESSA HEITÄ KOSKEVAT lisäksi suomen lastensuojelulait jne.MUTTA missä mättää ettei niitä sovelleta näihin ihmisiin,lapsiin perheineen?!

Ketkä siellä nauttivat palkkojaan suomalaisten piikistä ja ketkä istuvat hallituksessa verorahoilla?Aivan.Peilin eteen vaan koko konkkaronkka.

Mikähän siihen on syynä että tosiasioista ei kukaan halua julkisuudessa puhua,ei varsinkaan ne poliitikot ja tahot joiden liksa tulee verorahoista.Sattumalta suurin osa niitä verorahoja saavista ovat juuri nämä puolueiden edustajat joita istuu hallituksessa tälläkin hetkellä.Koskee muuten toimittajia ynm.kulttuurin ja taiteen jne.edustajiakin.

Siinä vihreille puuhastelijoille miettimistä sunnuntain ratoksi.Nasima muuten on ex diplomaatin tytär joka tuli suomeen suomeen ihan isipapin ja perheensä kanssa muttaen.Tämä nainen on saanut käydä parhaat koulut jne.jne.Vaikka jostakin tuntemattomasta syystä valittiin "vuoden pakolaisnaiseksi" Seurapiireissä suomen poliitikoiden ex toimittajien avustamana päästäänkin ihan sinne huipulle asti.Jopa iltalehdestä on noustu ministerin pallille,sellainen suomi tämä nykyään.

Eipä ole näkynyt vuoden pakolaisnaisia palkittavan sieltä EPÄONNISTUNEEN maahanmuuton jäämistöstä 90 luvulta,vaan KIELITAIDOTTOMINA näyttävät tekevän 9 euron päiväpalkalla pajoissa ilmaishommia ja joutavaa askartelua ,takuueläkettä odottaessaan,KUTEN MUUTKIN SUOMALAISET TEMPPUTYÖLLISTETYT.

" Kuten jutussa mainitsen valtaväestöön kuuluvat ovat systemaattisesti vältelleet kunniakulttuuri-ilmiöstä puhumista"

Tämä kun on täysi vale.Suomalaiset ihmiset puhuvat ja kirjoittavat tästä maahanmuuton ongelmasta ja ovat sitä tehneet 30 vuotta.SEN sijaan media joka on poliitikoiden ja maahanmuuton asialla,EI SITÄ JULKAISE.Vihreiden poliitikoiden ,sdp:n ,keskustan ja vasemmiston EI kuulu minkään ongelmien julkituominen joka maahanmuutossa on.Kokoomuksen asiaa taas on rahan takominen tässä maahanmuutossa ei ihmiset.Kuka suomalainen on estänyt näistä ongelmista puhumista?!Kerro ihan omin sanoin,kiinnostaa varmaan 5 miljoonaa muutakin suomalaista.

Minä muistan sen ajan kun suomessa oli maahanmuuttopolitiikka joka ei suomeen päästänyt ketä tahansa,ja mistä tahansa,ja millä VERUKKEILLA hyvänsä.EI täällä pyörinyt maan alla ja nurkissa paperittomia ynm. suomalaisten elätettävänä.SEULA ei vuotanut,kuten viimeiset 20 vuotta joka asiassa .Nykypoliitikot eivät ole edes syntyneet silloin ,kun Suomi oli vielä itsenäinen valtio,ja kun nämä poliitikot alkoivat eu:n takia ajamaan suomea alas pala palalta.Nämä tilasivat omaa egoaan korottamaan pakolaisia suomeen,joita eivät enää eu:n jälkeen tarvinneetkaan,kuten eivät yrittäjiä ja 500 000 muutakaan suomalaista.

30 vuotinen ongelma josta joku kehtaa syyttää suomalaista valtaväestöä!Somalien tai muidenkaan "kunnia" tai muutkaan heidän kulttuuriongelmansa ei kuulu suomalaisten ongelmiin,eikä korjattavaksi ,koitappa nyt lukaista se historia uusiksi jospa ne silmät aukevat,kun FAKTATIETO korvaa mutu tuntumat ja luulot.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Keskustelu pysyi tässä säikeessä ilahduttavan asiallisena, kunnes Ilona Oksanen tuli taas tapansa mukaan typerehtimään tänne ...

Käyttäjän VesaKiljunen kuva
Vesa Kiljunen

Heitit sitten jäätävän analyysin Suomen kansasta Ilonan kommentin perusteella.
Minäkin heitän.Sinun täytyy olla vähintään akateemisesti koulutettu ja olet lukenut useamman kuin viisi kirjaa.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

”Jopa iltalehdestä on noustu ministerin pallille,sellainen suomi tämä nykyään.”

Puhumattakaan ”Helsingin Pravdasta”, Eljas Erkko oli Cajanderin hallituksen ulkoasiainministeri Talvisodan aikana. Tämän Ilona Oksanen historiantuntijana toki muistaa, vai kuuluuko se peräti aikalaismuistoihin, mene tiedä.

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara
Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #29
Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara
Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Tawasoli on oikeassa, poliitikot, media, viranomaiset eivät ole puhuneet maahanmuuttajanaisten vaikeasta tilanteesta. Ei olla puututtu edes hyvin vakaviin lapsiin/naisiin kohdistuneisiin rikoksiin. Kyse on pelkuruudesta, pelätään rasismisyytöksiä yms.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

No juurihan siitä oli iso juttu Helsingin sanomissa viikonloppuna.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvarila

Kuuluuko väkivalta mihinkään sivistyneeseen yhteisöön?

Airi Pulkkinen

Asiatietoa Somaliasta paennut kertoo kirjassaan Ayaan Hirsi Ali, Neitsythäkki (2004) ja uusin HARHAOPPINEN (2017). Ja selkeää tietoa esim.: Martti Ahvenainen, islam Raamatun valossa (2017)

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA (ent. RAY) hallinnoi Veikkaus Oy:n pelituottoja ja rahat pitäisi jakaa avustuksina YLEISHYÖDYLLISIIN terveyttä ja hyvinvointia edistäviin hankkeisiin. Ihmetyttää miten paljon vuodesta toiseen näistä rahoista jaetaan pelkästään somaliyhdistyksille harrastelurahaa. Esim. Suomen somalialaisten liitto ry:lle on myönnetty vv. 2010-2019 yht. 1 527 000 euroa. (Tälle vuodelle 266 000 euroa). Ja näistä yhdistyksistä palkkansa saavat ovat siis työpaikkoja. Somaliasta siis tultu jo 30 vuoden ajan.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Asiat ovat tietenkin monimutkaisia, mutta kiinnitän huomiota vain yhteen asiaan, eli kenen kieltä käytetään. Rikolliset haluavat käyttää toimistaan yleviä sanoja, kuten kunniaväkivalta. Blogisti on tässä ottanut oikean askeleen, kun nimittääkin tätä asiaa kunniattomaksi väkivallaksi.

Itse ole kutsunut tuota häpeäväkivallaksi juuri siksi, etten halua antaa rikollsille oikeutta termien saneluun.

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson

Olisiko sillä merkitystä että maahanmuuttovirasto painottaisi naisten osuutta maahanmuttajissa?

Tuntuu että maahanmuuttajamiesten määrä on niin korkea että he määräävät maahanmuuttajanaisten aseman yhteiskunnassa.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

HS tänään aiheesta:

"...Li Andersson (vas)...

"Sanoisin, että ilmiönä tämä on tunnistettu, mutta siitä ei olla keskusteltu riittävästi, jotta siihen osattaisiin aina tarvittaessa puuttua”, sanoo Andersson puhelimessa."

"Tärkeimmiksi tekijöiksi Ohisalo nostaa viranomaisten resurssien riittävyyden varmistamisen ja nykyistä avoimemman keskustelun."

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006202487.html

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Tässä ruohonjuuritason esimerkki siitä, miten pitäisi edetä: Eläköitynyt työkaverini toimi pikkuopaikkakunnalla zonta-naisissa ja he järjestävät siellä tapahtumia, joissa tutustutaan suomalaiseen kulttuuriin ja vuoroin maahanmuuttajat järjestävät oman kulttuurin esittelytilaisuuksia. Esittely tapahtuu esimerkiksi yhteisen ruoanlaiton, laulamisen ja tanssimisen merkeissä. Tässä menettelyssä on erityisen arvokasta se, että siinä kunnioitetaan jokaista kulttuuria sinällään ja toisaalta se avaa keskusteluyhteyksiä, mikä helpottaa vaikeidenkin aiheiden käsittelyä, kun luottamus on saavutettu.

Juuri kaikkea tällaista vastaan toimii haittamaahanmuuttokriittisten öyhötys. Ja koska sen on pelätty peittävän alleen kaiken tällaisen positiivisen, siihen on ollut monen vaikea ryhtyä. On hyvä, että maahanmuuttajataustaiset ovat nyt viimeaikoina olleet voimakkaasti itse äänessä.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Voikohan Anukatariina kukaan olla arvostamatta sitä toimintaa, jota ruohonjuurtason toimijat ja mainitut feministit tekevät.

Mutta eikö julkisuuttakin tarvita. Aikanaan, ilman äänioikeutta olleet sufragetit, pitivat kovaa ääntä julkisuudessa naisten yhdenvertaisen aseman puolesta. Tällä toiminnalla vaikutettiin yleiseen mielipiteeseen ja poliittisiin päätöksentekijöihin.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Näen tässä ongelmaksi sen, että rasistiräyhääjien koetaan ottaneen haltuun tämän ilmatilan ja kaiken keskustelun pelätään kääntyvän sinne suuntaan. Pelko ei ole ihan turha, mutta todella pitäisi enemmän silläkin uhalla pitäää ääntä positiivisista avauksista ja onnistumisista. Sitä juuri tässä itsekin teen kertomalla tästä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset